

Siveltimenvetoja Seinäjoelta
Työni ovat visuaalisia tutkimusmatkoja ihmisyyden ytimeen – aina syvimpiin maisemiin saakka, unohtamatta fyysistä todellisuutta. Taiteeni ydin syntyy vahvasta kontrastista ja kerroksellisuudesta, jossa akryylivärit, rohkea sekatekniikka ja voimakkaat struktuurit kohtaavat kankaalla. Jokainen reliefimäinen pinta ja materiaalikerros kantaa mukanaan tarinaa, joka kutsuu katsojaa koskettamaan katseellaan sitä, mikä on usein sanoin kuvaamatonta.
Suurin inspiraation lähde taiteilijana minulle on elämä itse: ympäröivä pohjalainen luonto, ainutlaatuiset elämäntarinat ja ihmismielen moninaiset tunteet. Teokseni eivät kuitenkaan väistä elämän rosoisuutta. Katson kipua suoraan silmiin, mutta sen sijaan, että jäisin pimeyteen, etsin sieltä jälkiä valosta. Tahdon teoksistani heijastuvan vahvan, kantavan toivon.
Taiteeni perimmäinen tarkoitus on luoda kauneutta sinne, missä sitä eniten tarvitaan, ja tarjota katsojalleen turvallinen tila hengähtää. Tavoitteeni on, että teosteni äärellä olisi helppo hiljentyä, kohdata omat tunteensa ja pysähtyä elämän paineiden keskellä. Ne ovat visuaalisia pysäkkejä, jotka muistuttavat meitä siitä, kuinka ihmeellinen, hauras ja kaunis ihmiselämä on.

Näkökulmia Linnunradalta
Uusin näyttelyni kantaa nimeä 'Näkökulmia Linnunradalta' ja avaa ovia ihmisyyden kipukohtien ja elinympäristön rajapinnoille, lintuperspektiivistä. Se on visuaalinen matka läpi tyven ja myrskyn, valon ja varjojen. Jos hyppäät siivelle, et ehkä tämän lennon jälkeen katso lintuja enää ihan samalla tavoin ja näiden visuaalisten tarinoiden toivon myös tuovan tyyneyden siemenen oksien kätköistä.
Seinäjoelle tämä näyttely on tulossa Nurmon kirjastoon, Seinäjoen kaupunginkirjastoon, sekä Kasperin toimintojen talolle, lämpimästi tervetuloa!

Kiitos vierailusta sivuillani!
Osallisuutesi tarinassani merkitsee minulle paljon.
Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä, olethan rohkeasti yhteydessä niin voimme istahtaa alas ja miettiä voisimmeko luoda jotain merkityksellistä yhdistämällä voimamme.
Yhteystiedot
Olen seinäjokinen taiteilija ja otan mielelläni vastaan yhteydenottoja erilaisista taideprojekteista, näyttelyistä, tilaustöistä sekä yhteistyöehdotuksista.
Minna Riihimäki
Seinäjoki







